keskiviikko 10. elokuuta 2011

R.I.P

Haluatteko kuulla tarinan?

Olipa keran ihminen, joka hankki itselleen koiran, sopon pikupennun. Vuodet kuluivat ja koira kasvoi ja kasvoi ja kasvoi kunnes se oli jo nin iso etta se ei mahtunut enaan pienen ihmisen kotiin. Ihminen hammastyi niin isoa koiraansa ja paatti heivata sen pellolle, mita han niin isolla koiralla muka tekisi?


Niin koira jai yksin. Tyttokoira. Jatetty, nalissaan ja leikkaamaton. Aika jatkoi menoaan ja tyttokoira sailyi hengissa, itsenaisesti, soi vahan sielta sun taalta mita roskiksista loysi. Elaman kiertokulun mukaan hanen aika tulla sukukypsaksi tayttyi ja ensimmaisen sulhasehdokkaan eteen sattuessa tapahtui se minkatakia kaiki elava taala on olemassa.


Kuukakaudet kuluivat ja pian olikin pesan etsimisen aika. Siihen asti tyttokoira oli selvinnyt elamassaan yksin.

Sitten koitti h-hetki. Tuskissaan pienessa pesassaan han kamppaili kipujaan vastaan synnyttaessaan pienokaisensa tahan maailmaan. Mutta maailma on karu paikka ja kivut viela karummat. Varsinkin kivut jotka ovat ihmisten aiheuttamat.


Paikalle sattunut ihmiskunnan olio kun oli paattanyt nayttaa julman voimansa ja oli sytyttanyt synyttavan tyttokoiran tuleen. 


Emon ja syntyneitten pentujen karmivat kivunhuudot kaikuivat kauas liiankin kauan, kunnes vaikenivat ikuisesti.
Kaskaiden raskas soitto jatkui paahtavan auringon alla.

Ja elain nimeltaan ihminen jatkoi omaa pienta elamaansa.

Sellanen tarina, tassavaiheessahan voisin tietenkin paljastaa etta ei tama mikaan tarina ollut. 
Tama on jokaista yksityiskohtaansa myoten taysin totta.
Ja tama tapahtui taala, Kreikan Lesvoksella 8.8.2011.

Ei kommentteja: