Giassu!

Pikapaivitys kreikasta, jossa kuten huomaatte ei toimi suomen aakkoset. Tastahan tuleeki sitten mukavan luettavaa tekstia.


Paivia takana jjo nelja kappaletta, tavaroiiden tuominen tanne ei joutanut minkaanlaiseen jatkotoimenpiteeseen, vaikka siita stessasinki, monitorin takana istuvat miehet eivat siis kiinnittaneet minkaanlaista mielenkiintoa 2 tapotaytee matkalaukulliseen koiranruokaa ja laakkeita! Voin vain kuulla kummastuneet naurunsa tanne asti...
Olin ma kuitenki varmuuden vuoksi laittanut laukkuihin laput, jossa luki tavaroiden lahde ja maaranpaa, jos joku tullimies niita olisi mennyt availee (te jotka olette joskus kattoneet Austraalian rajalla-ohjelmaa varmaa ymmarratte onneksi perattomat pelkoni ja kylla minulla on tonneittain mielikuvitusta!)
Lahtoa edeltava yona ei siis paljo nukuttu...

Mutta nyt fiilis korkealla autoa odotellen, etta paasen kurvailee Kreetan kiemurateita ja viemaan paketin perille!

Seuraava paivitys sitten PAWSin tiluksista!

http://www.pawscrete.org/

KALINIHTA!

HEY HO LETS GO!

HUOMENNAAAA!!

Lähtö koittaa ja tää mun stressi alkaa pikkuhiljaa muistuttaa vahvasti parkkinsonin tautia, tärisen kun haavan lehti, enkä oikee osaa olla missään ja mitenkään!

Tänään aamulla heräsin salamana-olihan paljon vielä tehävää, ehkä päivän kohokohtana odotin kutienkin HESYllä käyntiä, joka tapahtui tuossa muutama tunti takaperin ja vähä eri tavalla kun olin ajatelut.

Olin suunnitellut meneväni keskustaan pyörällä, hoitamaan omia juoksevia asioitani ja ne tehtyäni jättäisin kaksipyöräiseni rautiksen parkkiin ja hyppäisin sieltä bussiin, joka kurvailisi minut Itä-Pakilaan HESYn toimipisteeseen.
Sielä pakkaisin minulle valmiiksi kasatut tavarat jättisuureen ikean kassiin, veisin HESYn kirpparille lahjoituksena vähä käyttämättömiä vaateita, hyppäisin uudestaan bussiin, keskustassa ottaisin pyöräni ja ajaisin himaan. MUTTA. Ehehei, ei se ihan mennyt niin..

HESYssä kuin huomasin tavaraa olevan pikkaisen enemmän mitä osasin odottaa, mikä on toki ihanan mahtavaa, mutta voi sitä pettymystä, kun ymmärsin etten milläään voisi ottaa mukaani kaikea sitä, mitä olisi tarjolla!!!
Siinä sitä sitten ihmeteltiin miten, kuinka ja millä voimin.. mutta eihän se auta, vaikka kuinka kattelee silmät pyöreinä. Päätin ottaa mukaani sen minkä pystyisin.

Habaa ei ehkä löydy, mutta sisua senkin edestä, niimpä pakkasin omaan laukkuuni mitä sinne mahtui ja ikeakassin kukkuroilleen lääkkeitä ja koiranruokaa ja mars bussille. (Kiitin tietenkin lähtiessäni.)
Onnistuin sitten ihmeenkaupalla roudaamaan törkeenpainavan kassin keskustan taxitolpalle asti, josta sitten päädyin ottamaan kyydin kotio. Täälä sitten makasin hetken X.nä keskellä lattiaa läähättäen ja punaisena, mutta onnellisena.

Kun pääsin takaisin tolpilleni aloin purkaa kuormaa ja kattelee mitä kaikkea sitä oikein äskön raahasikaan läpi paahtavan Helsingin.

Ja tälläsiä aarteitahan sieltä paljastui.

 Nytte ku kuvaa kattoo ni ihmettelee miten noin vähäinen määrä pieniä purnukoita voikaan painaa nii tuhottomasti!

Koska paketissa oli mukana ns. lääkkeitä, mm. koirille tarkoitettettuja multivitamiineja, silmänpuhdistusnesteitä jne. soitin varmuuden vuoksi Suomen tulliin ja kyselin mitenkä kyseisiä asioita saa yksityinen ihminen viedä maasta toiseen. Mutta mukavan tuntuinen kaveri sieltä sitten neuvoi, että ei osaa sanoa mitä ne sielä Kreikan päässä on mieltä, mutta yleisesti kun Euroopan sisällä liikutaan ja kyse ei kuitenkaan ole mistään vahvoista reseptilääkkeistä asian pitäisi olla ihan fine.

Nyt ei siis muuta ku pakaamaan ja maksamaan mahdollista/varmaa matkalaukun ylipainomaksua kätevästi netistä, kentällä kun se on nähtävästi liian suolanen hinta tälle guggarolle.

P.S

Onko sinulla ylimääräistä tavaraa?
Vie ne HESYn kirppurotille ja ole näin mukana avustamassa HESYn toimintaa!
http://www.hesy.fi/tuetoimintaamme.htm

Ihana kesä eikä mitääään tekemistä?
Tule mukaan vapaaehtoistyöhön HESYlle!
http://www.hesy.fi/vapaaehtoistyo.htm

3 DAYS TO GO!

Perjantai lähestyy ja jännitys tiivistyy.
Kamatki on vielä pakkaamatta, mutta muitten painostuksesta huolimatta teen sen vasta lähtöpäivän edeltävää iltana.. tai siis yönä. Niin kuin aina. Ja hirveellä stressillä tottakai! Sehän kuuluu viime hetken pakkaajan perusfiiliseen. Aina on se tärinä päällä et jotain unohtuu ja se tietysti tulee olemaan joku maailman tärkein asia, kameran musitikortti esmes. (koputtaa puuta).

Mutta hei! mielenkiintoisempiin aiheisiin!

Otin tuossa vikko sitten takaperin yhteyttä muutamaan Suomessa toimivaan eläinsuojelutahoon ja kyselin antavatko he minkäänlaista avustusta ulkomailla toimiville eläinten avustusjärjestöille ja onnekseni ainakin HESY vastaili positiivisin mielin, että he yrittävän aina mahdollisuuksien mukaan jelpaa muitakin ja tälläkertaa liikenisi tarvikkeita, ehkä hieman ruokaa ja alusia!

Voitte vain kuvitella hymyni, joka yletty kepeesi korvasta korvaan!

ÄLYTTÖMÄN ISO KIITOS JA KUMARRUS SIIS HESYLLE!!!

---------------------------------------------------------------     http://www.hesy.fi/     ----------------------------------------------------------------------




Tulevana torstaina on minun tarkoitus käydä hakemassa tavarapaketti HESYN helsingin toimipisteestä ja yrittää sen mukaan sitte karsia omia matkatavaroitani pois, korkein sallittu maksuton kilomäärä kun on Finnairilla vissiin se 23...
Jeijou.

Minä en ikinä ala kirjoittamaan blogia.

- ajatukseni vuonna 2009.

Mutta tässä sitä ollaan, kaksi vuotta myöhemmin istumassa kesäiltaa
sisällä, tuijottamassa mustaa vilkkuvaa kursoria jo liian vanhaksi
käyneen läppärini ruudulta. Sivun ylälaidassa komeilee pullea valkoinen
B-kirjain hälyttävän oranssin värilaatikon sisällä ja päässä jyskyttää
edelleen kumiseva outous koko tätä hommaa kohtaan..

Mutta ei, minä aijon tehdä tämän!
kymmenen viikkoa.

Niin kauan aijon viipyä tässä bittiavaruuden äärettömässä tilassa
kertomassa jollekkin, tai en kenellekkään elämästäni, sen tapahtumista
ja psyykkisen minäni olotilasta - ja ihan pelkästään sen takia, että
saisin edes jotenkin jaettua sen kokemuksen, jonka tulen saamaan.
Helpottamaan siis omaa oloani.

Mutta, jospa vaikka siten kertoisin oikein mistä on kysymys.

Olen koko ikäni ollut eläinrakas, oikea koiraihminen.
-Ihmispentuna ollessani osasin rapsuttaa korvantaustaani jalallani
istuessani ja haukkua kun suomenpystykorva - kokonaisuuden
mielikuvitusminääni kruunasi eräänä jouluna vaarin ostama muovinen
puruluu. Joka oli tarkoitettu siis minulle.

Ikää on kuitenkin tullut senverran lisää, että hulluus on hävinnyt (?)
mutta eläinrakkaus jäänyt.

Lehdistä leikeltyjen koirakuvien kerääminen on mennyttä aikaa ja olen
jo pitkään ollut aktiivinen ajattelija - miten pystyisin antamaan oman
panokseni ja auttamaan siellä missä hätä on suurin.

Jokainen joka on joskus käynyt lomalla jossain etelän maassa on
varmasti törmännyt jos jonkinsortin vapaana viipottavaan elukkaan.
Koiraan, kissaan, aasiin.. Söpöläiset riemastuttavat ja kivaa
nappisilmää olisi mukava päästä rapsuttamaan - "tuitui, noniin Salla
jatketaampas sitten matkaa." "Oi kun kiva pikku kisu tuolla kalliolla -
oho niitä onkin kymmenen."

Kodittomat.
Ei kenenkään.
Oman onnensa nojaan jätetyt.

Minun matkani vie sinne. Kreikkaan. Kodittomien, tynnyriin teljettyjen,
roskiin heitettyjen, päälleajettujen eläinten maahan.
Eläinsuojelukeskukseen, johon päätyy liiankin usein joku väärinkohdeltu
sielu.

Aijon niellä oman pelkoni, avata silmäni ja kohdata karun
todellisuuden. Antaa apua niille, jotka sitä todellakin tarvitsevat.
Tiedän, että psyykkeeni saattaa/tulee järkkymään, kyyneleet varmasti
valumaan ja raivo pursuamaan korvista mustana mönjänä. Mutta
sisimmissäni kuitenkin kytee himmeästi hehkuva toivo, joka tietää, että
onnellisiakin loppuja tulee olemaan. 

Ja aijon kirjoittaa niistä kaikista.

Tervetuloa siis mukaani taivaltamaan tätä raskasta, mutta varmasti
palkitsevaa tietä!

Jakamaan kokemuksia, neuvomaan, sättimään, rakastamaan, hehkuttamaan,
haukkumaan, kysymään, inhoamaan tai muuten vain henkisesti mukana
olemaan!

Kymmenen viikkoa!